The Final Countdown

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Päivät nimittäin. Tässä on oltu viime perjantaista lähtien enemmän tai vähemmän lennossa - Tampereella moikkailemassa kavereita ja Helsingissä katsomassa vastasyntynyttä siskontyttöä. Kun saavuin kotiin, niin heti samana iltana oli vuorossa hieman sukulointia. Aikamoista haipakkaa siis, mutta eipähän ole aika tullut pitkäksi =) Eikä ole ainakaan kerinnyt turhia jännitellä tuota lähtöä. Kaitpa se lähtökutina kumminkin viimeistään siinä vaiheessa iskee, kun leväytän matkalaukun auki ja alan paiskomaan asioita sinne. Ne edellä mainitut "asiat" lojuvat edelleen ympäri huonetta - hyllyillä, pöydällä, lattialla, laukun päällä...jospa ne ajautuisivat tänään ja huomenna (ajatuksen voimalla?) myös laukun sisälle.

Oikeastaan pakkaaminen on ihan terapeuttista hommaa. Saa puuhastella kaikessa rauhassa (ainakin vielä!) ja kuunnella musiikkia (saksalaista iskelmää, sukkahousuheviä tai mitä nyt ikinä tekeekään mieli luukuttaa). Ja tuleepahan samalla käytyä vaatteet ynnä muut härpäkkeet edes joskus läpi. Siinä sivussa voi sitten heitellä tyhjiä purkkeja ja kulahtaneita vaatteita sinne minne moiset tila-ahmatit kuuluvatkin - paikkaan, missä se kaikkien tuntema pippuri kasvaa. Onneksi itse ei ihan niin kauas tarvitse lähteä :D

Sain viikonloppuna kyllä vakuutella muutamaan otteeseen, etten tosiaan ihan Timbuktun tuolle puolen ole matkalla. Onhan se tosin outoa, että ensi talvena ei hengailekaan yliopiston ruokalassa samojen tyyppien seurassa puhuen samoja asioita jo kolmattakymmenettä kertaa. Joku fiksu heppu on tosin joskus tuumannut, että vaihtelu virkistää. Taidanpa olla samaa mieltä. Tuntuu ne samat ihmiset ja jutut vuoden päästä taas uusilta - kätevää (kierrätys on in) :D Maisemanvaihdos on siis enemmän kuin tervetullut. Onneksi on kuitenkin olemassa innovaatio nimeltä kompuutteri tai mikä tietokone tämä ikinä onkaan - Suomi pysyy ajan tasalla Baijerin tapahtumista, ja meikä tietää mitä kotimaahan kuuluu. Joskus täytyy kai vähän kehuakin tätä nykyteknologiaa, vaikka se joskus toimiikin sosiaalisuuden tappajana. Yhteydenpitoon välillä Suomi-Saksa se sopii kuin nakutettu, ja hyvä niin. 

Ja kauniiksi lopuksi hieman musiikkia korville. Vaikka otsikossa onkin siteerattu legendaarisen Europen biisiä, niin ehkäpä linkitän jonkun muun soittolistalla pyörineen pakkaamisen vauhdittajan. Tässäpä siis Helixiä, olkaa hyvät.

 

Euroopan valloitusta kohti

Lopultakin hentoinen tuulahdus kesälomasta on saapunut tyköni! Viime viikonloppu hujahti Rovaniemellä ja ohjelmassa olivat mm. häät, Joulupukin vieressä istumista (jaiks), Wanhat markkinat, porojen töllistelyä sekä pintaraapaisu pohjoisen yöelämään. Viikonlopusta toipumiseen (varsinkin univelkojen makseluun) on käytetty tehokkaita ja samalla lomaan viittaavia kotikonsteja, joihin kuuluvat riippumatto ja se keltainen valoilmiö taivaalla, jota ei viime aikoina ole turhan usein näkynyt. Auringoksi väittävät. Joka tapauksessa mukavahan se on, ettei kesäloman viime päiviä tarvitse tuulipuku päällä viettää.

 

 

Ja Saksaan lähtökin sen kun lähestyy ja lähestyy (ja on lähestyessään myllännyt järjestänyt meikäläisen huoneen hieman uuteen uskoon). Pyykinpesukonekin on jo lauleskellut parina päivänä ja kaapeista on kaavittu vähitellen tavaroita pieniin rykelmiin varsinaista pakkaussessiota varten. Vähitellen kun tekee asioita valmiiksi niin voi ehkä välttyä viimeisen illan/yön paniikilta. Välillä on ollut kyllä ihan hyvä kaataa vähän kylmää niskaan ja todeta viileän rauhallisesti, että ehkä Saksassakin on muutama kauppa, joiden tarjonnan avulla voi paikkailla unohtuneiden/karsittujen tavaroiden jättämiä aukkoja. Ihan kuin en muka ostaisi ainuttakaan vaatekappaletta, huulirasvaputkiloa tai kenkäparia vuoden aikana...hei haloo! Pakkaamisrumbassa (ja monessa muussakin asiassa) järjen käyttö on sallittua - sitä jopa suositellaan. Senpä takia tavaroita on tässä kasailtu pikkuhiljaa ilman panikointia ja välillä käyty löhöilemässä riippumatossa. Lisää rentoa menoa, bitte!

 







Tästä se lähtee

Kesätöitä ja kouluhommia on ollut tälle kesälle ihan omiksi tarpeiksi, tai ehkä jopa puolen suvun tarpeiksi. Yksikseni kuitenkin otin pienen viivytystaistelun jälkeen selkeän 5-0-voiton mokomista kesäloman anastajista. Lomafiilikset olivat jossain vaiheessa varmaan suunnilleen puolivälissä matkalla Timbuktuun mutta onneksi muutaman keikan, tuoreiden lakkojen ja vadelmien, sekä uimisen ja saunomisen avulla välimatkaa sai edes vähän kurottua umpeen. Tosin se varsinainen loma loppuu kumminkin kesken. Huomenna olisi viimeinen työpäivä ja sitten parisen viikkoa aikaa tehdä noin triljoona asiaa ennen kuin Baijeri kutsuu. Taisi käydä vähän niin kuin Gatlinille MM-kisoissa, kun ei kerinnyt Boltin kelkkaan. Itse en sitten kerinnyt sen kesäloman kyytiin. Tosin loman menetys ei tänä kesänä haitannut ihan niin kamalasti, koska mielessä on tietenkin enemmän tai vähemmän pyörinyt tuleva vaihtovuosi Regensburgissa - syksyä on odoteltu enemmän tai vähemmän jo kesäkuun alusta.

Hakuprosessi sujui kyllä kuin se kuuluisa ajatus, eikä vielä ainakaan (kopkop) ole tarvinnut ainuttakaan hiussuortuvaa repiä päästä irti. Mutta eiköhän sille hermojen (ja hiusten) menettämiselle ole vielä monta mahdollisuutta, joten jos pitäisi vielä siitä tukasta kynsin hampain kiinni. Mutta kai sitä voi kuitenkin iloita hyvissä ajoin tulleesta hyväksymiskirjeestä ja hyvästä ohjeistuksesta. Vielä kun muuan puupää osaisi noudattaa niitä...noo, toistaiseksi pienet byrokratialta haiskahtavat hommat ovat hoituneet varsin kivuttomasti joten ei hätää. Tällainen strömsömäinen meininki tuntuu vähän tyyneltä myrskyn edellä, mutta lauloihan se Kari Tapiokin että myrskyn jälkeen on poutasää. Mitäpä siis turhia stressaamaan asioista jotka EIVÄT ole vielä pielessä, mutta jotka VOIVAT mennä pieleen. Antaa siis matkakuumeen nousta kaikessa rauhassa - ei muuta kuin lähtökuoppia kaivamaan (täytyy käyttää Valtran etukuormaajaa apuna jos tulee kiirus…).



Baijeri teki ensimmäisellä (ja tähän mennessä ainoalla) visiitillä lähtemättömän vaikutuksen.