Ja täällä Regensburgissa paistaa aurinko...

Juuri niin. En uskonut aiemmin että lunta ja pimeyttä kaipaisi, mutta kyllä se vain näin on. Ei tämä tämmöinen ole helmikuu eikä mikään kun lämmintä on kymmenen astetta ja aurinko paistaa. Joojoo, kokemus sinänsä, mutta miten sitä meikäläinen osaa ottaa ilon irti keväästä, kun ainoa talvi-kokemus oli viikon oleskelu Suomessa ja sielläkin lämpötilat oli vain nollan paikkeilla. No kotipuoleessa oli sentään lunta. Täytyy koittaa vain kestää nämä "kamalat" kelit :D

Amsterdamkin on nyt nähty, joskin vajaa kaksi päivää aikaa kierrellä kaupunkia oli yksinkertaisesti aivan liian vähän. Se on tosi nätti kaupunki, jossa voisi käveleskellä päivätolkulla - täytyy suunnata sinne uudemman kerran. Ja mielenkiintoiseksi kaupungin teki myös se, että se on kertakaikkiaan fiilikseltään rennompi verrattuna Suomeen (mistä lie mahtaisi johtua?:P). Suomessa kiikutin kämppikseni seuraamaan akateemista MM-kyykkää (meidän joukkue tosin hävisi hienosti kaikki kolme peliä..) ja loppuloma Suomessa sujui saunoessa ja syödessä. 

Kämppikseni väittivät että syöminen alkoi vähitellen käymään työstä. Täytyy myöntää että sukulaiset pistivät parastaan mitä tuli kansainvälisten vieraiden kestitsemiseen. Chris ilmoittikin eilen että vaaka näytti noin viisi kiloa enemmän kuin ennen lomaa, joskin oli se kuulemma sen arvoistakin - paljon hyvää ruokaa :D Aito suomalainen saunakin oli kaikkien mieleen (tietty!), ja uskaltautuivatpa kaikki kierimään lumessakin. Sanoisin että Suomi teki kaikkiin kolmeen varsin hyvän vaikutuksen =)

Nokka kohti Amsterdamia. Ja Suomea!

Tässä on nyt koitettu ladata akut semmoiseen kuosiin, että seuraavan reilun viikon jaksaa olla menossa. Tänään (itse asiassa noin neljän tunnin päästä) lähtee juna Müncheniin, josta alkaakin melkein 12 tunnin matka kohti Amsterdamia. Siellä vietämme Chrisin, Estherin ja Annan kanssa yhden yön ja torstai-iltana otamme suunnaksi Tampereen! Allekirjoittanut on harvoin näin liekeissä siitä faktasta, että pääsee pariksi yöksi tutuille hoodeille hillumaan. (Lisäintoa tuo tietty se, että kyseessä on Kyykkä-viikonloppu ja silloin on aina superkivaa!) Tosin nämä kaverini odottelevat ilon- ja kauhunsekaisin tunnelmin lauantaita - hillitön määrä suomalaisia opiskelijoita hillumassa (kuka missäkin tilassa) ulkosalla haalarit päällä karttuja viskomassa. Siinä on kulttuurielämystä kerrakseen, sanonpa vaan :D
Mansesta olisi tarkoitus suunnata Pohjanmaan lakeuksille ja osoittaa amerikkalais-saksalaiselle seurueelleni että kyllä - keskellä ei mitään voi myös selvitytyä, lähteä maailmalle ja olla kaiken tämän jälkeen vieläpä suht koht normaali (ai millanen?). Loppulomalle täytyy luoda suunnitelmia jahka tästä reissusta ensin selviää. Moro Suomi, täältä tullaan!

Haalarit tuunattu kisakuntoon lauantaita varten

 

Ohi on!

Ensimmäinen lukukausi loppui osaltani tänään. (tervetuloa KAHDEN kuukauden vapaus!) No, huomenna pitäisi vielä mennä näyttäytymään yliopistolle (ensin Chrisin seminaariin ja sitten omalle kurssille), mutta viimeinen koe(tus) oli tänään. Tähän kokeeseen osasin jopa vastailla ihan mukavasti, todennäköisesti osittain jopa oikeita asioita. Paljon auttoi vertailevaa kulttuurintutkimusta opiskelevan kämppikseni Estherin luentomuistiinpanot parin vuoden takaa samalta kurssilta - melko lailla samoja asioita käsiteltiin myös tuolloin. Eilen opiskellessa mieltä ylensi myös sellainen huomio, etteivät omat luentomuistiinpanoni kaikista ennakko-olettamuksista huolimatta olleet täysin kelvottomat. Tänään marssin aamulla kokeeseen jopa ihan hyvillä mielin ja poistuinkin sieltä suhteellisen tyytyväisenä. Outoa, mutta totta.

Täysin päinvastaisen kokemuksen sain tosin tiistai-aamuna. Silloin tuli kyllä kylmää niskaan koko yliopisto-opiskelujen ajalta. Niin vaikeaa koetta en ole eläissäni tehnyt. Palauttamani paperi myös näytti siltä - muutamaa kohtaa lukuun ottamatta vastaukseni suorastaan säteilivät poissaolollaan. Koe sisälsi kolmisenkymmentä kysymystä, joista tosiaan pariin luulin tietäväni vastauksen. Koko koe oli silkkaa nippelitietoa. Olin kyllä lukenut mediahistoriaa kokeeseen, mutta noin tarkkaa ulkoa opettelua en uskaltanut odottaa. Olin kyllä jo etukäteen kuullut, että myös saksalaisilla opiskelijoilla on vaikeuksia kyseisen kokeen läpäisemisessä, joten totaalinen jyrääminen ei tuntunut niin kamalalta. Mutta silti. Tuli siinä vähän semmonen luuseri-fiilis.

Istuskelen tässä kämpillä ja mietin miten alkaisin käyttää vapaa-aikaani (=First world problem). Loppuviikosta pitää nähdä muutamia kavereita ja tiistaina suuntaammekin sitten Chrisin, Estherin ja Annan kanssa kohti Amsterdamia, josta siirrymme loppuviikolla Suomeen! Eli näin ensialkuun vapaa-ajan täyttäminen ei tunnu olevan kovinkaan vaikeaa. Kitaraahan voi soitella aina kun on tylsää (ja hei, Olympialaiset!!). Mutta meitsi pääsee pian taas OIKEAAN saunaan ja nauttimaan hetkeksi OIKEASTA talvesta. Wunderbar! Ja mikä tärkeintä - pääsen sivistämään kämppiksiäni ennen kuin on liian myöhäistä!! :D

P.S. Olin Chrisin ja parin muun vaihtarikaverin kanssa elokuvateatterissa katsomassa Super Bowlia. Elämäni ensimmäinen Super Bowl ja täytyy sanoa, että vaikken asiantuntija olekaan, niin ei hyvänen aika sentään kuinka heikkotasoista peliä olimme todistamassa. Denver Broncos oli aivan nolla. Chris-parka (ja kaikki muutkin parat jotka ovat kotoisin Coloradosta).