Servus Regensburg!

Rooma ei pettänyt odotuksia - nähtävää riitti. Käveltiin ties kuinka paljon (jalat roikkuvat vielä mukana), syötiin hyvin ja nautittiin lomasta. Mutta tästä blogipäivityksestä Rooma saa vain maininnan. Nimittäin täällä sitä nyt istuskellaan Arlandan lentokentällä ja ootellaan lentoa Vaasaan. Kotimatkalla. Silmät ehkä "vähän" väsyneet, taitavat hieman punoittaakin johtuen tasaisin väliajoin toistuvasta nyyhkimisestä. Helppo oli tulla, vaikea lähteä. Vaihtovuoden aikana tutustuin moniin hienoihin ihmisiin, muutamista sain läheisempiäkin ystäviä. Anna-kämppikseni teki mulle ja Chrisille valokuva-albumit vuoden parhaista otoksista. Sitä on tullut päivän matkustelujen aikana selailtua samoin kuin "matkapäiväkirjaani", josta tulee varmasti tärkeä osa ensi talvea, kun haluaa muistella vaihtovuotta ja siellä kohdattuja ihmisiä. 

Chris lähti tänään saattamaan meikäläistä lentokentälle. Junamatkalla kirjoiteltiin toistemme matkapäiväkirjoihin viimeisiä mietteitä ja nieleskeltiin kilpaa. Ennen turvatarkastusta sanoinkin sitten varmaan vaikeimmat hyvästit tälle vuodelle, kun halasin viimeistä kertaa amerikkalaista "veljeäni". Niin paljon on koettu yhdessä vuoden aikana ja nyt oli aika sanoa, ei sentään "hyvästi", mutta "skypetellään, facebookkaillaan ja nähdään toivottavasti pian taas". No niin, nyt alkoi taas kummasti silmäkulma kostua...kiva päästä kotiin pitkästä aikaa, mutta onhan nämä viime päivät, erityisesti tämä päivä ollut silkkaa haikeutta potenssiin miljoona. Onpahan ainakin paljon mukavia muistoja, joita voi skypen äärellä tai sohvannurkassa talvi-iltoina fiilistellä. 

Vaihto muuttaa ihmistä, sen on tajunnut vähitellen. Suomessa asiat on pysyneet ennallaan, mutta tyttö on muuttunut (eikä vain siltä osin, että Rooman reissulla pidin melkein joka päivä MEKKOA päällä, lol) - avartanut taas vähän näkökulmaa tähän palloon. Itsestäänkin on kerennyt oppia yhtä sun toista. Tietynlainen uusi alkukin odottaa Suomessa (hetki varmaan tosin menee siihen että sopeutuu taas takasin), mikä tekee paluusta hieman jännitävämpää - kaikki tuntuu taas eri tavalla mahdolliselta kuin puuduttavien kahden ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Pakkasin huolella laukkuun ja mieleen mukaan kaikki positiiviset asiat viime vuodelta - niille löytyy varmasti käyttöä.

Tage wie diese...

Vuosi 2014, heinäkuun 13. päivä. Paikkana Regensburgin Jahn-stadion. Seurana kolme kämppistä, pari muuta kaveria ja noin 4500 muuta Regensburgin asukkia. Kerrassaan loistavat lähtöasetelmat seurata jalkapallon MM-finaalia! Välillä pieniä sadekuuroja tarjonnut "esterikään" ei haitannut hyvää menoa. Lisäajalla ratkennut matsi sai kyllä monta "ooh"-, "neeeeein"- ja "wuhuu" -huudahdusta ilmoille komeana kuoroversiona. Kun Götze täräytti komean maalin Argentiinan verkkon lisäajalla, olivat juhlat saman tien käynnissä stadionilla. Pari kaveriani istuivat rauhassa paikallaan(niinpä, sitä itsekin ihmettelin), kun taas itse pompin penkiltä riekkumaan saksan lipun kanssa portaille kämppisteni Chrisien(siis molempien:D) ja Andyn kanssa. Otettiin poikien kanssa ilo irti viimeisistä minuuteista - kaulakkain pompittiin sitten siellä kun pilli soi ja Saksan mestaruusjuhlat alkoivat toden teolla. Ansaittu pokaali, ansaittua ja ennen kaikkea aitoa riemua.

Pitkän pänttäämistä sisältäneen ajanjaksoon jälkeen eilinen oli silkkaa naurua täynnä. Kun siinä kahden pintaan olin kämpillä käytyäni saattamassa ranskalaista ystävääni palan matkaa, kuuntelin muutaman kerran stadionilla heti pelin päättymisen jälkeen soinutta Die Toten Hosenin biisiä "Tage wie diese" (joka ilmeisesti soi tiuhaan vuoden 2012 EM-kisojen aikaan). Opiskelun ohessa vaihdossa oleminen alkoi tuntumaan puuduttavalta, mutta eilinen päivä muistutti taas siitä, kuinka kivaa täällä on parhaimmillaan ollut. Ja kahden viikon päästä pitäisi lähteä Suomeen...Tänään viimeisen online-kokeen tehtyäni ja samaiseen kurssiin liittyvän tehtävän palautettuani aloin miettimään paakkaamista, kavereiden näkemistä ynnä muiden asioiden hoitamista. Enää kaksi viikkoa, joista toinen viikko menee Roomassa (ei tätä aikaa nyt mitenkään liikaa tunnu olevan). Elämähän ei tunnetusti voi olla silkkaa riemujuhlaa jatkuvasti, mutta nyt alkoi tuntua kumminkin sitä että kontrasti tulee olemaan kotisuomeen verrattuna aluksi melkoinen shokki (jota täytyy saunomisen avulla koittaa lievittää). 

Ajoittaisesta mieleen hiipineestä koti-ikävästä huolimatta mielessä on pyörinyt siis eilisestä lähtien myös Die Toten Hosenia mukaillen:
 "An Tagen wie diesen, wünscht man sich Unendlichkeit"
Eli vapaasti suomenneltuna, että tällaisina päivinä kuin tämä toivoo loputtomuutta. 
Jos eilisen kaltaisia päiviä olisi loputtomasti, olisi sekin varmasti puuduttavaa. Mutta silti sille ajatukselle ei voi mitään, että onhan se tavattoman haikeaa jättää kaikki vuoden aikana koettu taakse ja palata Suomeen. Onneksi Facebook ja Skype pitävät hyvät ystävät "lähellä".

 

Huikeit idiksii, loppurutistusta ja syvällisiä pohdintoja

Kouluhommat on MELKEIN paketissa. Suurimmat stressinaiheuttajat itse asiassa on jo selätetty (hyväminä!). Yksi leffa-arvostelu, kielioppikurssin online-koe plus kyseiseen kurssiin liittyvä "projektityö" pitäisi vielä takoa, mutta jotenkin "oikeiden" kokeiden päättyminen aiheutti jättimäisen huokauksen tänään siinä ennen kahta kun viimeinen luentoihin pohjautuva koe oli takanapäin. Kouluhommat huitelee viimeisiään, tosin niin tekee myös koko vaihtovuosi. Ja edelleen tunnelmat vaihtelevat mielentilasta ja väsymyksen tasosta riippuen "ihanaa, Suomi" -olotiloista "en-ehkä-sittenkään-oo-valmis-kotiin" -ajatuksiin.  

Viime viikonloppu Freiburgissa tamperelaisten opiskelutovereiden seurassa tuli kyllä hyvään saumaan - näki vanhoja kavereita (joita on kerennyt jo tulla pikkaisen ikävä) ja sai pienen huilitauon ennen viimeistä luentoviikkoa. Jaksaa vielä nauttia Regensburgissa olemisestakin. Viikonlopun ohjelmassa oli kaupunkikierrosta, Weinfestiä, hyvässä porukassa hengailua, huikeit idiksii(?) ja jalkapalloseurantaa - asiat vois olla huonomminkin! Pääsin samalla hetkeksi pois Regensburgin maisemista, Freiburgin söpöydestä nauttimaan. Tosin Baijerista poissa oleminen tuntui oudolta (kukaan ei tervehtinyt sanomalla "Servus"!!)...sitä se vuosi täällä teettää. Itse voisin kai ajatustapani puolesta olla jo puolittain baijerilainen - huomasin nimittäin nyökytteleväni naureskellen tässä eräänä päivänä kun baijerilainen kämppikseni Chris totesi Saksan olevan osa Baijeria. Kai syntyperäisen pohjalaisen (keski-pohjalaisen. tää on tarkkaa settiä nyt!) on jotenkin helppo samaistua vahvaan, kotiseutuun sidoksissa olevaan identiteettiin. Pohjalainen, baijerilainen...mitä näitä nyt on.

Viime päivät kun on päntännyt väsyneenä kokeisiin, on päällimmäisenä ajatuksena ollut tuleva loma ja Rooman reissu. Ja muutenkin on vielä paljon asioita, joita odottaa - kuten vaikkapa tuleva jalkapallon MM-finaali sunnuntaina! Se on ainakin satavarmaa, että tulevat viikot sujahtaa talla pohjassa ohi. Tästä blogin naputtelustakin pitäisi kohta siirtyä elokuva-arvostelun kirjoittamiseen. Päädyin tänään itse asiassa katsomaan uuden elokuvan, sillä en todellakaan keksinyt elokuvakurssilla katsotuista elokuvista mitään järkevää sanottavaa, saati aihetta esseeksi asti (edes lyhyeen sellaiseen). Katsomani elokuva "Knockin' on Heaven's Door" sai aikaan myös pakottavan tarpeen päivittää leijailevat ajatukset blogiin. 

Tämä saksalainen Road movie (jossa toista pääosaa esittää ultrasuperhyvännäkönen Til Schweiger) käsitteli aina ajankohtaisia teemoja - elämää, kuolemaa, ystävyyttä. Välillä hullunhauskaksi äitynyt toimintakomedian ja draaman sekoitus rauhoittui liikuttavaksi, sanomaa sisältäväksi elokuvaksi. Tässä on selvästi kyseessä esikuva Menolippu Mombasaan -leffalle. Tosin tämä saksalainen versio on huomattavasti parempi, kuten olettaa sopii. Elokuvassa kaksi kaverusta, Martin ja Rudi (joista toisella on aivokasvain ja toisella luusyöpä), joutuvat sairaalassa samaan huoneeseen, päätyvät Tequila-pullon tuhottuaan varastamaan rikollisille kuuluvan Mercedeksen ja suuntaavat kohti merta, sillä Rudi ei ole eläissään nähnyt merta. 
Monen mielestä "carpe diem"- ja "elämästä täytyy ottaa kaikki irti" -kliseet ovat leffoissakin jo moneen kertaan puhkihinkattuja, mutta tämä Bob Dylanin tekemän biisin mukaan nimetty leffa otti aiheen käsittelyyn tavalla joka ei ärsyttänyt, vaan pysäytti hetkeksi. Oli kyllä tervetullut leffakokemus - mielelläni alan tästä arvosteluakin kirjoittamaan. Ja on noita "elä täysillä" -leffoja ihan hyvä joskus katsellakin (heikompiakin sellaisia) ettei totuus unohdu - nimittäin se, että niitä listalla olevia asioita pitää alkaa toteuttaa ennen kuin on liian myöhäistä. Tajusin myös että heinäkuun lopussa omalta listalta voi jo ruksia muutaman asian tehdyksi - se pisti hymyilyttämään. 
Loppuun vielä kyseisen elokuvan traileri (juu kamalaa, englanniksi dubattu, mutta pääsevät myös ei-saksaa-taitavat kuvioon sisälle).

Jalkapalloa, opiskelua ja uudet reissusuunnitelmat

Jalkapalloa tosiaan tursuaa joka tuutista tällä hetkellä. Saksa-USA -peli täytti koko kampuksen - sinne kun oli viritelty kyseistä otatusta varten parit screenit. Sen verran oon itse jaksanut aktivoitua jalkapallon seuraamisessa, että Saksan pelit on tullu katsottua ja pelien tuloksia lueskeltua netistä. Nämä MM-palloilut jäävät nyt huomattavasti normaalia heikomman seurannan tasolle. No mutta kerrankos sitä ei ehdi/viitsi syventyä näihin karkeloihin kun on muutakin tekemistä. 

Olen jopa yllättänyt itseni ahkeralla opiskelulla menneellä viikolla. Se on tosin ollut puolittain pakon sanelemaa, koska ensi viikonloppu menee tamperelaisten opiskelukavereiden seurassa Freiburgissa (jee!) ja sitä seuraavalla viikolla odottaa neljä tenttiä. Yksi koe on jo tulevan viikon keskiviikkona mutta siitä en jaksa huolta kantaa, kun kyseessä on DaF-kurssi...ne ovat osoittautuneet ihan leppoisiksi tähän mennessä :D

Kahden viikon päästä koulu on ohi, mikä tuntuu varsin oudolta ajatukselta. Sitten on lomaa muutaman viikon verran, jonka jälkeen on edessä paluu Suomeen. Tänään havahduin siihen, että ensi viikolla joudun jo sanomaan ensimmäiset hyvästit, minkä vuoksi ajatus Suomeen palaamisesta ei tuntunut enää niin iloiselta. Esther on nimittäin lähdössä ensi viikolla työharjoitteluun ja palaa Regensburgiin vasta elokuussa, kun meikäläinen jo loikoilee Pohjanmaalla riippumatossa (=metsästää manaten kärsivällisesti kämppää Tampereelta). Ajatuskin mukavan kämppiksen viimeisestä näkemisestä pitkään aikaan tuntuu kamalalta. Mutta onneksi Saksa ei ole niin tavattoman kaukana Suomesta - positiivinen ajattelu maan perii vai miten se rämpsy menee. Ei nyt huvittaisi aloittaa viimeistä kuukautta vaihdossa millään Euroopan suurimpien vesiputousten demonstraatiolla, vaikka todennäköisesti joku pieni koski saattaakin ryöpytä esiin kuivatustoimenpiteistä huolimatta.

Lopuksi on jaettava vielä viikon piristävä ja opiskelua motivoinut tekijä - nimittäin lomamatka! Mimmi-ystäväiseni on tulossa viimeisen luentoviikon jälkeen vierailulle ja parin Regensburgissa vietetyn päivän jälkeen suuntaamme vähän vajaaksi viikoksi Roomaan (joo aika ällöromanttista, tiedetään - siitä tuleekin siedätyshoitoa meille.). Monta tuntia kestäneiden Skype-keskustelujen jälkeen lennot ja hotelli olivat lopulta varattuina - nyt täytyy enää viedä lukukausi kunnialla päätökseen niin saa sitten kaikkensa antaneena gladiaattorina lähteä kohti ikuisen kaupungin katuja. Bileet! \o/

Juhannusterveiset

Täytyy myöntää että eilen ja vielä tänäänkin allekirjoittanut on ollut hieman kateellinen niille ketkä viettävät parhaillaan juhannusta Suomessa saunoen, valoisuudesta nauttien (koleassa kelissä, mutta sehän on ihan perinteinen kesäsää Suomessa), saunoen, festareilla, saunoen, järven rannalla, saunoen, mökillä...mitä näitä muita suomalaiseen juhannuksenviettoon liittyviä elementtejä nyt on. Mainitsinko jo saunan? Voihan vietävä jos nyt pääsisi oikeen puusaunan löylyihin - pelastuisi tämä juhannus kertaheitolla :D No, ei tämä nyt katastrofaalisin juhannus ole, mutta tuntuu lähinnä pitkältä viikonlopulta jolloin voisi keksiä jotain kivaa tekemistä, koska kalenterin mukaan kerran on keskikesä. Ei merkkiäkään havaitavissa mistään juhannuksista - koita tässä nyt sitten päästä johonkin keskikesäisiin tunnelmiin. Sentään jonkinlaista pientä juhannuksen tuulahtelua olen kuitenkin onnistunut kyhäämään kasaan.

Torstaina meidän kämpillä oli kokkikoulu, leivontakurssi tai mikä kätevä emäntä -kurssi se nyt sitten voisi ollakaan. Opetin nimittäin kämppiksilleni Annalle ja Chrisille miten pyöräyttää korvapuustit ja karjalanpiirakat suomalaiseen tapaan. Meikäläinen siinä sitten selitti ja näytti vaihe vaiheelta molemmat prosessit kun tämä parivajakko istui pöydän toisella puolen kynät sauhuten. Ja tokihan nakitin myös "oppilaat" rypyttämään piirakoita ja muotoilemaan korvapuusteja. Kumpikaan ei osannut ruveta kirjallisesti kuvailemaan karjalanpiirakoiden rypytystä, joten Anna päätyi kuvaamaan siitä pienen videonpätkän. Toivottavasti siitä on jälkikäteen jotain apua - meikäläinenkään kun ei pohjalaisena ole mikään piirakkamestari mitä luomusten ulkonäköön tulee (tosin kyllä ne karjalanpiirakoiksi ovat tunnistettavissa) :D Tänään ei ollut enää ainuttakaan korvapuustia tahi karjalanpiirakkaa jäljellä, joten maku ainakin oli kohdillaan.

Eilen heräsin aamusella sellaiseen ajatukseen, että tänään on PAKKO saada jotain suomalaista ruokaa. Pakastimessa säilötyt ruisleivän palaset otin tietenkin sulamaan, jonka jälkeen lähdin ruokaostoksille. Päädyin keittämään kalakeiton savulohesta, josta tulikin varsin maukas juhannusateria. Kostoksi puuttuvasta juhannustunnelmasta ostin myös pikkuruisen ruukkuruusun ja leipaisin vielä kermaviilipiirakan tuoreista mansikoista ja mustikoista. Vapiskaa te juhannuksettomat saksalaiset! 
Tänään ranskalaiset ystäväiseni lupasivat tehdä lettuja, tai siis ruokalistassa lukee tietenkin Crêpes kun kerran ranskalaisista on kyse. Ja sen verran täytyy ottaa osaa tähän jalkapallotouhuun, että Saksan peli Ghanaa vastaan pitää illalla katsastaa. Jos ennen illan menoja sais tässä vähän jotain kouluhommiakin tehtyä, niin se olis aika bueno.
Eipä muuta kuin mukavaa juhannusta täältä Saksan MM-kisakuplasta! 
P.S. Saunokaa meikäläisenkin edestä.

 

Menolippu kotiin

Viikonloppu hujahti sukkelaanvikkelään ohi, ja uskokaa tai älkää - esseen kirjoittelun merkeissä! Viiden sivun rutistus Erich Kästnerin runosta on loppukappaletta vaille valmis, että kyllä se ehkä kannattikin käyttää kyseiseen hommeliin aikaa. Pääsee tällä viikolla, ehkäpä jo huomenissa seuraavan esseen kimppuun! (Voi ei...Hurraa) Alkavat lähestyvät kokeetkin jo kummitella mielessä. Samoin kuin vaihtovuoden loppu, joka alkaa jo tulla hyvinkin liki ja konkretisoitua erinäisillä tavoilla. 

Viime viikolla kiikutin kämpän irtisanomisilmoituksen toimistolle ja tulostin "checklisten" asioiden hoitamista varten - ettei mitään vaan jää tekemättä, kuten esimerkiksi pankkitiliä sulkematta tai muuta vastaavaa "pientä". Havahduttava hetki oli se kun vihdoin ja viimein sain aikaiseksi varata paluulennon heinäkuun lopulle. 29.7. on se päivä kun Regensburgin seikkailut jäävät sitten taakse ja kandivuosi Tampereella kolkuttelee jo samantien uhkaavasti. Ja koska tämä mattimyöhäinen oli "ajoissa" liikkeellä, niin paluulennoista sai pulittaa sievoisen summan. Mutta bongasin bonuspisteiden avittamana suht hyvän lennon muutamalla vaihdolla, ja vieläpä Vaasaan (jei!). Ei siis tarvitse lähteä laukkujen kanssa hikoilemaan Helsingistä busseilla ja junilla Pohjanmaalle. Ainoana miinuksena mainittakoon että matkustan 16 tuntia! Chris pääsikin naureskelemaan meikäläisen kustannuksella - juippi lentää kotiin rapakon taakse semmoiset 18 tuntia. Kiitos vaan. Palaan siis Suomeen, mikäli Arlandan lentokentällä vietetyt reilut 8 tuntia eivät saa suomalaispoloa sekoamaan.

Viime aikoina on myös mielessä käynyt monenmoisia mietteitä vaihdon päättymisestä. Vuosi on pitkä aika, mikä on tullut todettua Chrisin kanssa pariin otteeseen. Saunaa, salmiakkia ja kesän valoisuutta on tullut välillä täällä helteessä (niin, kenen idea on viettää kesä yliopistolla?) kouluhommia paiskiessa väkisinkin ikävä. Ja jenkeistäkin kuulemma löytyy ikävöimisen arvoisia asioita ihan riittämiin. Puoli vuotta vaihdossa olisi sujahtanut turhankin nopsaan, mutta veikkaan että heinäkuun lopussa on jo varsin mukava palata vuoden jälkeen takaisin saunojen luvattuun maahan. Mutta sitä ennen on vielä paljon tekemistä täällä Baijerissa - älkää luulkokaan että täällä itkettäisiin juhannuksena puuttuvaa yötöntä yötä tai puusaunaa. Viimeisestä reilusta kuukaudesta aion kyllä vielä riipiä irti sen minkä saan - ja savolaisittain naaaaaatiskella! Ja vielä on paljon odotettavaakin - reissu opiskelutovereita moikkaamaan Freiburgiin, hyvän ystävän vierailu heinäkuun puolivälin paikkeilla, jotain pientä reissua kenties, Biergartenissa ja Tonavan varrella istuskelua, hyviä keskusteluita, kavereiden kanssa hengailua (ai mitkä kokeet?)... Regensburgilla ja Saksalla on vielä kovinkin annettavaa ennen kuin suostun lähtemään yhtään mihinkään.

Maalaismaisemaa kotoa

 

Vieras kotikulmilta ja rokkimeininkejä

Jääkiekon aiheuttamasta pettymyksestä toivuttiin nopeaan tahtiin. Pari päivää piti kyllä turnauksen tuomaritoimintaa sulatella, mutta muuten pystyi hyvinkin iloitsemaan tässä tapauksessa voitetusta hopeasta. Mitalille piti tietenkin kippistellä Chrisin kanssa yhden tuopillisen verran maanantaiseen tapaan meikälisen lempibaarissa ja huuhtoa samalla pieni pettymyksen maku suusta pois. 

Pian kisojen jälkeen sain vanhan (siis "vanhan") ystävän kylään. Annika majaili vajaan viikon verran täällä Regensburgissa ja sekös vasta oli mukavaa.  Perjantai otettiin lunkisti ja lauantaina tytöt kävi tietenkin vähän bailaamassa, mistä johtuen sunnuntain väsymys oli ymmärrettävää. Ollaan kai tultu vanhoiksi kun ei enää jakseta valvoa myöhään ilman että seuraavana päivänä olisi ihan naatti olo. No, asia korjaantui herkullisella aamiaisella (tais olla enemmän brunssin ajankohta kyllä...) läheisessä kahvilassa.

Maanantaina suunnattiin Füsseniin ihastelemaan Hohenschwangaun ja Neuschwansteinin linnoja. Muutama vuosi takaisin kävin vuodenvaihteessa Neuschwansteinin katsastamassa, mutta lisähän tekee pahaa tunnetusti vain selkään saamisessa. Ja kyllä se reissu oli käymisen arvoinen, sillä kesäinen Hohenschwangaun kylä on vähintään yhtä kaunis vehreänä kuin talvella lumen verhoilemana. Vuoria, järviä ja pari komeaa linnaa - ällöä, vai miten se nyt onkaan ;)

 Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös ystävän vierailu. Annika lähti keskiviikkona takaisin Pohjanmaata kohti ja itse koitin haalia tavaroita kasaan tulevaa pidennettyä viikonloppua ja Rock im Park -festareita varten. Viimeiset pakkaamiset jäi kuitenkin torstaille kun saavuin luennolta kämpille. Festariseuralaiseni Fabienne oli kuitenkin laittanut viestiä ettei pysty vielä lähtemään, mutta että mahdollisesti tulee viikonloppuna jos on parempivointinen. Ensimmäinen ajatus oli että ei helkkari tästä tule mitään kun festarikaveri on sairaana. Molemmat oltiin ootettu festarireissua kauheasti ja Metallica jysäyttäisi heti perjantaina festarit liikkeelle. No, en tunnistaisi enää itseäni jos olisin ruvennut nössöilemään - eihän tässä oltu ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, sillä yksin on selvitty ennenkin! Suuntasin siis junalle hieman suunniteltua myöhemmin kimpsuineni ja kampsuineni. Festarialueelle saavuin alkuillasta ja leirintäalue suorastaan kuhisi porukkaa. Jo siinä vaiheessa telttapaikan löytäminen oli haaste - kuinka pihkuran aikaisin porukka on oikeen ollut liikenteessä?! Varmaan väki oli jo kahdeltatoista valmiina ryntäämään leirintäalueelle/-alueille varaamaan parhaat paikat. Löysin kuitenkin oma pienen läntin, johon täräytin teltan pystyyn. Ja teltan päälle viritin Suomen lipun.

Neljä päivää festarointia Nürnbergissä sujui hyvin ja Fabiennekin saapui paikalle lauantaina. Meidän makuun sääolosuhteet olivat vain turhan trooppiset. Mutta yllättävää oli se että en onnistunut käräyttämään tai kuivattamaan itseäni vaikka pilvettömältä taivaalta paahtava aurinko hilasi elohopeat yli kolmeenkymmeneen asteeseen. Voi sitä hien virtausta! Taisi allekirjoittanutkin juoda "muutaman" litran vettä neljän päivän aikana. 
Ja kun festareista on kyse niin pakko on vielä hehkuttaa niitä keikkojakin, joita tuli nähtyä Rock im Parkissa. Avenged Sevenfold oli yllättävän hyvä livenä ja Metallica veti komean setin perjantai-illan päätteeksi. Lauantain kohokohtiin kuuluivat loppuillan Ghostin ja Anthraxin keikat. Sunnuntaina Kvelertak ja Opeth pakottivat iltapäivästä suoraan auringonpaisteeseen hiostumaan, mutta illalla sai kuunnella Linkin Parkin onneksi hieman viileämmissä olosuhteissa (no, oli se nyt ainakin huomattavasti viileämpi kuin +34). Maanantaita olinkin sitten ootellut enemmän tai vähemmän festarilipun ostamisesta asti. Ja tietenkin sen piti olla kaikista kuumin festaripäivä. Harvoin valitan ihan aikuisten oikeasti kuumuudesta, mutta nyt oli jo semmoinen grilli auringossa, että olokin oli jotenkin lässähtänyt. Tosin ei enää siinä vaiheessa kun Iron Maiden hyökkäsi lavalle. Siinä sujahti taas pyöreästi pari tunteroista aivan siivillä ja huomaamatta! Silkkaa helmeä koko keikka. 
Tiistaina olin kotona puoli seitsemältä aamulla ja vetelin sikeitä jonnekin kahteen asti. Illemmalla käytiin kämppisten kanssa istuskelemassa Tonavan rannalla ja meitsin oli pakko ottaa kitara messiin. Nyt tässä on pari päivää käyty näyttäytymässä yliopistolla ja huomennakin täytyy suunnata naputtelemaan kirjallisuusesseetä samaiseen laitokseen. Kämpillä kun ei tahdo saada asioita niin hyvin aikaiseksi kuin pienen ryhmäpaineen alaisena ("Taivas varjele kun kaikki on niin ahkeran näkösiä - nyt munkin on pakko!")

Taas yksi klisee todistettu todeksi

Elämä on yllätyksiä täynnä - totta vai tarua? Uskokaa tai älkää, mutta tämä puhkikulutettu lausahdus on täyttä totta, silkkaa totuuden virtaamista. Sen tietää jokainen, joka on sattunut seuraamaan MM-kisoja tänä keväänä. Uskomaton on tapahtunut ja Leijona on survonut itsensä väkisin finaaliin, jossa vastaan asettuu itäinen naapurimme Venäjä. Allekirjoittanut kuului siihen suureen epäilijöiden joukkoon, joka oli vakaasti sitä mieltä että tällä joukkueella ei ole kuin ohuen ohut sauma mitalipeleihin. Mutta varsinkin eilisen Tsekkiä vastaan pelatun ottelun jälkeen oli pakko sanoa, että pojathan pelasivat hyvää kiekkoa. Meinasi siinä vanha herra Jagrkin "hieman" hiiltyä ja pistää rangaistusaition päreiksi paiskimalla kamppeita ympäriinsä. Onhan sitä tosin Leijonillekin kerran jos toisenkin tervaa juotettu, että tavaraa on lähtenyt kiertoradalle kyllä meidänkin poikien toimesta. Mutta silti...on se mukava nähdä kun taululla on 3-0-lukemat ja vastustaja on totaalisen turhautunut kun mikään veto ei mene häkkiin.
Eilen jännättiin parin suomalaisen kaverin kanssa matsia ja tänään kisastudioon liittyy varmaankin muutama kotimainen kiekkofani lisää. Jännä peli on tulossa kyllä, varsinkin kun lisämausteeksi heitetään Venäjän päävalmentajan (ansaittu) toimitsijakielto. Ja pelaahan se Ruotsikin pronssipelinsä ilman päävalmentajaa. Vielä siis kaksi jännää matsia MM-kiekkoa jäljellä ja nähtäväksi jää minkä värinen lätkä laitetaan Leijonamiehistön kaulaan illan päätteeksi. Jos väriksi valikoituu se kirkkaampi, niin täytyy allekirjoittaneen varmaan järkätä vaihtarivuotensa aikana toistamiseen Suomi-bileet. Viimeksi teemana oli itsenäisyyspäivä, vaan jospa leipaisisi tällä kertaa korvapuustit kultajuhliin...korvapuusteille sydämensä menettäneet vaihtarikaverit varmaan toivovat siis että "poika" lähtee tänä keväänä Leijonien matkaan :D Mutta ei muuta kuin odottelemaan jännittävää ja ennen kaikkea hyvää kiekkomatsia (jota ainakaan Vinnerborg ei pääse sotkemaan).


 

Suomi-fiilistelyä ja Leijona-legendoja

Leijonien haparoivista otteista huolimatta kaikki Suomen matsit on tullut katsottua täällä Saksassa. Kämppiksetkin ovat jopa pari kertaa kyselleet miten Suomi on kiekkokarkeloissa pärjännyt (kohteliasta porukkaa). Kerkesin kaksi erää seurata myös Sveitsi-Latvia -peliä, joka Suomen onneksi päättyi Sveitsin voittoon. Näkemäni perusteella Latvialla painoi eilinen peli vielä kintereissä - sen verran paremmalta näytti Sveitsin peli varsinkin ensimmäisessä erässä. Eli joudun kuin joudunkin torstaina kiiruhtamaan luennon jälkeen kämpille ja virittämään kisakatsomon kuntoon Suomi-Kanada -peliä varten. Jos Suomen edellistä peliä tarkastelee, niin moisella rusettiluistelulla on odotettavissa rumia lukemia. Jotain radikaalia on Suomen pelissä tapahduttava, että loru jatkuu välieriin asti. Tosin onhan sitä kummallisempiakin taruja jääkiekkohistoriassa nähty...Pahin katastrofikin on nyt vältetty varmistamalla (kiitos Sveitsi) jatkopaikka, että paineita ei ainakaan pitäisi olla. Maanantai-illan humppailuista oli kyllä yritys niin kaukana, että selkäpiitä alkoi karmia. Mitä Suomi-kiekolle on tapahtumassa?! Mutta todettakoon näin positiivis-väritteisesti, että jos torstaina luvassa on kunnon kiekko-ottelu (kävi miten kävi) eikä mitään rusettiluistelua, voin olla jokseenkin tyytyväinen tämän vuoden MM-karkeloihin ja varsin kokemattoman Leijonamiehistön suorituksiin. 

Kokemattomuus on kyllä heijastunut Leijonien pelissä useamman kerran. Ratkaisevissa virheissä ja silloin kun ratkaisuja pitäisi tehdä. Huolimattomia syöttöjä, huolimattomia haltuunottoja, huolimatonta puolustamista ja huolimattomasti pelattuja maalipaikkoja. Laukaukset viuhuvat metritolkulla maalin ohi tai osuvat lähimpään Hjalmarssoniin, Stapletoniin tai kenties Zaripoviin. Ratkaisevalla hetkellä, avoimessa maalipaikassa tulee täydellinen jäätyminen ja silloin tarvittaisiin todella sitä Jori Lehteränkin kaipaamaa pizzalapiota, jotta pelkältä pölyjen pyyhkimiseltä vältyttäisiin. Tämänvuotisesta kokemattomasta joukkueesta ei tahdo löytyä ratkaisijoita - selänteet, koivut, peltoset, filppulat ja granlundit eivät ole käytettävissä. Nyt olisi sankarin viittaa tarjolla, mutta nähtäväksi jää kelpaako moinen kaapu kenellekään. Toivoa sopii että johtavat pelaajat heräisivät lopultakin tähän turnaukseen - parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai miten se menee.

Tässä eräänä päivänä kulutin MM-kaksiviikkoiselle tyypilliseen tapaan aikaani surffailemalla Internetin ja erityisesti Youtuben ihmeellisessä maailmassa. Ruudulla alkoi vilistä vuoden 1998 Naganon olympialaisia ja vuoden -99 MM-kisoja. Ensimmäisiä jääkiekon arvokisoja, joista on jäänyt silloin ala-asteen ensimmäisillä luokilla olevan tyttösen mieleen kaikenlaista (eikä vähiten huippuhyökkääjä nimeltä Teemu Selänne) - Pavel Buren viisi häkkiä Suomea vastaan, Selänteen maalit Ruotsia vastaan, voitettu olympiapronssi, Karalahden tasoitusmaali kaksi sekuntia ennen pelin päättymistä, Tuomaisen ratkaiseva jatkoaika-maali Ruotsia vastaan välierässä, finaalin jatkoaika-tappio Tsekille, sekä tietenkin kaiken kruununa Mertarannan hehkutukset. NHL:ssä viimeisen ottelunsa viime viikolla pelannut Selänne vilahti katselemissani videoissa useamman kerran. Kyllä sitä meilläkin osataan komeita maaleja värkätä! Vastaavaa maalintekijää Suomi-kiekossa tosin tuskin koskaan enää tulee olemaan - niin paljon ja niin huikeita maaleja Teemu on uransa aikana tehnyt. Jospa sitä koittaisi nyt kumminkin palata tähän päivään, olla positiivinen ja koittaa uskoa siihen että Suomi-kiekko elää ja voi hyvin, vaikka lapsuusvuosistani asti kuvioissa mukana olleet pelaajat lopettavat pelihommat (saatiinhan me se "poika" kotiin vuonna 2011 - ilman kokenutta kaartia). Monta tiiviisti seurattua kiekkoturnausta on siis takanapäin ja monta vielä luvassa - ratkaisijoiden on vaan pakko joskus vaihtua. Eli nyt vain uusia ratkaisijoita odotellessa...josko vaikka joku sellainen putkahtaisi yllättäen torstaina esiin. Aina sitä voi ainakin toivoa.

Enpä tiedä miten inspiroiduin yhtäkkiä yllättäen näin puolenyön jälkeen naputtelemaan kiekko-mietteitäni tänne vaihtoblogiin (aamulla vieläpä aikainen herätys)...johtuu ehkä siitä että kukaan ei täällä tajuaisi, vaikka jauhaisin Naganosta tai "kauniista" maaleista tuntitolkulla. Niinpä päätin suoltaa osan pakonomaisesta urheilujauhamisestani tänne. Olkaa hyvä ja anteeksi :D
Loppuun pieni linkki liittyen "lapsuusmuisteloihini".

Suomi-Ruotsi 1998, Nagano 

Dult on täällä taas!

Viime perjantaina täälä alkoi taas Dult, eli siis se sellainen minikokoinen Oktoberfest, joka kestää ensi viikon sunnuntaihin asti. Pari viikkoa markkinameininkiä täällä Regensburgissa luvassa siis. Itse havahduin perjantaina kämpillä pihalle lähtöä puuhastellessani siihen kun ulkoa alkoi kuulumaan kaameaa meteliä. Ikkunan kun avasin niin kadulla marssi kansallispukuun sonnustautuneita baijerilaisia, muutamat hevoskärryt, torvensoittajia pitkä liuta, ja taisipa jokunen vanha traktorinromukin ohitse ajaa. Koitin vähän ikkunasta käsin kuvailla sen mitä ennätin. Tässä muutamat otokset.

Perjantaina en vielä itse kerinnyt Dultissa vierailemaan (ellei sitä lasketa että kävin yhden suomalaisen kaverini kanssa kävelemässä juhla-alueen ympäri). Perjantaina suuntasin iltasella Alte Mälzereihin hevikeikalle. Kolme kelpo metallibändiä takasivat onnistuneen perjantai-illan. Hevikeikkojen tarjonta on tosin täällä Regensburgissa Tampereen tarjontaan tottuneelle erittäin vaatimatonta. Eli toisin sanoen täällä nämä harvinaiset tilaisuudet kannattaa hyödyntää. 
Lauantaina oli vuorossa kiekkoa, kaverin synttäreitä, Euroviisuja ja pientä paardeilua viisujen jälkeen. Sunnuntaina piti tietenkin mammalle soittaa äitienpäivät ja ruotia pikaisesti ensimmäisen matsin tapahtumat. Tosin ei se äitienpäivänkään matsin lopputulos ollut yhtään sen parempi. Ja voi sitä valituksen määrää kun ruotsalaistuomarit sähelsivät olan takaa - siinä meni kyllä vähäinenkin into nousta ja raahautua maanantai-aamuna puoli yheksäksi yhdelle kevään puisevimmista kursseista! (no, raahauduin kumminkin...) Ja kuinka ollakaan, kukaan ei täälä tunnu tajuavan jos päivä menee pilalle jääkiekon takia. Jos kyseessä olisi jalkapallo ja Saksan turnaus olisi alkanut yhtä murheellisesti, niin se olisi jo suuremman luokan katastrofi. Että antakaa meikäläisen kiekkohihhuloida rauhassa ja esittäkää ees ymmärtävänne niin saatte katsoa sitä pallon potkimista kaikessa rauhassa. Muussa tapauksessa täytyy esittää pienet imitaatiot Sami Hedbergiä mukaillen!

Sami Hedbergin näkemys jalkapallosta :D

Ja sitten koittikin tosiaan maanantai, jolloin suuntasin iltasella vaihtariporukalla Dultiin. Kuudesta lähtien istuskeltiin teltassa, siemailtiin olutta, laulettiin (olipahan muuten viihdyttävä livebändi paikalla!) ja tanssittiin penkeillä. Päästiin myös todistamaan sitä kun lapsia/nuoria kapusi tai ainakin yritti kavuta hieman juhannussalkoa muistuttavan Maibaumin huipulle kilisyttämään kelloa. Täällä Baijerissa Maibaum kulkee tosin nimellä Maibaam ja siitä kipuamissessiosta käytetään nimeä Maibaamkraxln.
Yhdentoista kieppeillä hiipparoitiin kotio ja tiistai-aamuna pääsinkin istuskelemaan jopa mielenkiintoiseksi osoittautuneelle luennolle=) Illan kurssin skippasin, koska Suomi-Saksa -matsia EN voinut skipata. Ja sehän kannatti - palautui hetkellisesti taas usko siihen, että alkusarjasta on mahdollista päästä jatkopeleihin :D Huomenna olisi sitten yks luento, huoneen siivoamista ja kiekkoa luvassa. Loppuun vielä muutama kuva maanantai-illalta.

 

Aika rientää - ylihuomenna MM-kiekkoa!!

Viime viikot on olleet varsinaista hulabaloota. Eikä vähiten sen takia, että heti pian pääsiäisloman jälkeen Regensburgissa koettiin pohjalaisten invaasio - sain vieraaksi sukulaisia 16 hengen verran. Siinä oli paikallisella "matkaoppaalla" kaitsemista. Nyt on raskas, joskin hauska viikko takanapäin. Saa keskittyä taas opiskeluun (kunnes MM-kisat alkaa).

Pääsiäinen Passaussa oli mukavan rentouttava. Kelitikin suosivat terassilla istuskelua, joten tovi jos toinenkin vierähti ulkosalla kirjan parissa kahvia siemaillen. Ohjelmassa oli myös päiväreissu Linziin Itävallan puolelle, jossa kävimme Tutankhamon-näyttelyssä, joka olikin varsin mielenkiintoinen katsaus menneeseen. Ja kahvipaussilla piti tietenkin maistaa perinteistä paikan päällä leivottua Linzin torttua. Perinteitä noudattaen värjäsimme myös kananmunia ja etsimme pääsiäispupun piilottamat pääsiäissuklaat.

Sukulaisten vierailun aikana kerkesimme käydä Salzburgissa ja Münchenissä, sekä Garmisch-Partenkirchenissä vähän pienemmällä porukalla. Unohtamatta Walhallaan tehtyä risteilyä Tonavan aalloilla. Salzburgissahan kävin jo viime vuoden puolella, mutta olihan se vehreänä vähän erinäköinen. Münchenissä täytyi urheilufriikkien sukulaisten seurassa piipahtaa olympiapuistossa, jonka jälkeen vierailimme Auer Dult -nimisessä tapahtumassa. Periaatteessa siis jälleen yhdenlainen markkinoiden ja olutfestivaalien sekoitus. Siellä lapsetkin pääsivät muutamiin laitteisiin kieppumaan, kävipä tätikin urheasti lasten seurana keinukarusellissa. Porukan urheilufriikeimmät (ei ehkä enää niin pirteät, mutta sitäkin sisukkaammat sissit) suuntasivat sitten vielä perjantaina ennen lähtöpäivää kohti Garmisch-Partenkircheniä ja sen mäkitorneja. Sumusta huolimatta näimme vuorten huippuja lumirajan yläpuolelle asti. Onhan se Pohjanmaan lakeuksiin tottuneille varsinainen elämys.
Nyt allekirjoittaneella on ollut maanantaista lähtien taas yliopistopainotteinen viikko. Täytyy koittaa saada aikaseksi mahollisimman paljon kun jokakeväinen, kaksiviikkoinen kiekkoseuranta alkaa taas perjantaina. Ja kuten arvata saattaa - täällähän se ei hetkauta ketään saunoi poika tai ei.

Kesän tullessa

Loppuloma hurahti aika pitkälti ulkoillessa auringonpaisteessa. Nyt on yliopistolla reilu viikko pyöritty ja kappas - taas on loma! On tää yhtä lomailua...ja joka proffa on kyllä muistanut luennoilla mainita että nyt on ennennäkemättömän lyhyt lukukausi - vain 12 viikkoa (hurraa harmi). Sain viime viikonloppuna vieraita Freiburgista kolmin kappalein kun rakkaat opiskelukaverit tulivat moikkaamaan ennen oman lukukautensa starttaamista. Ja jälleen suomenkieliset jutut virtasivat. Huonot sellaiset, kuinkas muuten. Pitää itsekin jossain vaiheessa kesää hiippailla kavereita moikkailemaan Baijerin ulkopuolelle.

Jotain edistystä syyslukukauteen verrattuna on tapahtunut - pieni motivaationpoikanen (täh?!) on jopa näyttäytynyt. Johtuu osittain siitä että kurssit ja luennot ovat yksinkertaisesti astetta kiinnostavampia. Muutaman puisevamman kurssin ohella on muun muassa saksankielistä elokuvaa käsittelevä kurssi, jonka puitteissa kahlataan läpi elokuva-alan kehitystä aina mykkäfilmeistä lähemmäs nykypäivää - esimerkkielokuvia katsellen, tietty. Vertailevaa kulttuurintutkimusta jatkan tänä lukuvuonna parin luennon verran ja yksi mielenkiintoinen luento käsittelee saksan yleiskielen variaatioita. Että ehkä jos kaikki taivaankappaleet on kohdillaan seuraavan reilun parin kuukauden ajan, saan myös jotain enemmän aikaiseksi kuin edellisellä lukukaudella. Esseitähän voi aina mennä kirjoittelemaan Tonavan varrelle kelien salliessa=)

Uusiin vaihtareihinkin on tullut tutustuttua, joskin vähemmissä määrin kuin syksyllä. Mutta kaikki lasketaan. Ja jahka pääsiäisloma selätetään, niin operaatio jatkuu. Huomenna onkin sitten Chrisin ja Annan kanssa suunta kohti Passauta, jossa vietetään tämä pääsiäinen. Annan äiti kun oli huolestuneena kysellyt sitä kuka kätkee mulle ja Chrisille pääsiäismunat jos joudutaan hengailla kahdeksan hengen solussa kaksistaan koko pääsiäinen. Niinpä meidät sitten kutsuttiin viettämään saksalaiseen (anteeksi, baijerilaiseen) tapaan pääsiäistä. Ja mehän emme valita!

P.S. Saatoinpa laittaa rahaa palamaan neljän päivän festarilippuun (yolo). Fabiennen kanssa suunnataan Nürnbergiin kesäkuun alussa Rock im Park -festareille. Lavalla nähdään muutamia mainitakseni mm. IRON MAIDEN!!, Metallica, Linkin Park, Kings Of Leon, Slayer, Opeth, Ghost ja näin päin pois. Että ehkä rahalle löytyy vastinettakin.

 

Vieläkö pitää lomailla? / Joko kaks kuukautta meni?

Sunnuntai-ilta ja vielä on viikko vapautta ennen kuin uusi lukukausi starttaa. Lukujärjestystä on vähän tullut suunniteltua, tosin pitää vielä katsastaa parit ilmottautumiset ja etsiä pari kurssia siltä varalta että joku kurssi vaikuttaakin turhalta/tylsältä/muuten vaan ei kivalta.

Lomailu on varsin mukavaa, mutta pakko myöntää että vaikka on kuinka mukavuutta rakastava ihminen, niin kyllä se stoppi jossain vaiheessa tulee vastaan. Muutaman reissun ja kaverin visiitin jäljiltä oli ensin hyvä, itseensä tyytyväinen fiilis. Sitä kesti pari päivää viimeisimmän reissun jälkeen. Sitten huomasi että täytyi keksimällä keksiä tekemistä. Koska ei ole intensiivikielikurssilla, on kaveriporukka supistunut radikaalisti, eikä muutenkaan ollut päivisin mitään järkevää tekemistä (kitara on kyllä saanut uusien kielien myötä kovasti kyytiä). Olalle koputteli tuttavani Suomesta, joka tottelee nimeä tylsistyminen. Tonavankin varrella kävelee/lenkkeilee/istuskelee kyllä mielellään, mutta ei sekään ihan 7-päivää-viikossa -hommaa ole. Toki on mukavaa, että on kerennyt näkemään kavereita (ketä täällä nyt on paikalla ollut), mutta täytyy tunnustaa että on ihan mukava että kohta on päiviksi jotain järkevääkin tekemistä ja jonkinlainen aikataulu elämälle (no, on se ainakin sen kaksi viikkoa ihan kivaa). Osaa sitten taas arvostaa vapaa-aikaa. On ihan jees, että opiskelut alkaa. Toisaalta voisi lomailla koko kesän...

Tulevalla viikolla (huomenna...) polkaistaan omalta ja kaverini osalta käyntiin Europa macht Schule -niminen projekti, jonka jälkeen loppuviikko onkin sitten lomailua. Aikomuksena on vielä koittaa ottaa loman kannalta - levätä, juoda kaffia ulkosalla, fiilistellä kahden kuukauden lomakuvat läpi, hengailla kavereiden kanssa...kesän lämpöä ja uutta lukukautta kohti siis!

P.S. Tänään on avattu grillikausi auringonpaisteessa ja mukavissa lämpöasteissa=)

Lomafiilistä vikalle lomaviikolle - auttaisko palmujen kuvat?

Lomatunnelmissa

Tässä on kohta kuukauden päivät lomailtu. Kyllä vaihteeeksi kaiken tohinan jälkeen tällanen pieni relxointi on maistunut. Ensimmäinen viikko Suomesta paluun jälkeen oli melko hiljaiseloa meidän kämpillä. Mutta sitten sainkin Jaana-ystäväiseni visiitille tänne Regensburgiin. Kierreltiin ja hengailtiin viikko leppoisissa lomatunnelmissa. Kerettiinpä pyörähtää Münchenissäkin yhden yön reissulla. Ja voi taas sitä huonojen suomenkielisten vitsien määrää - ei ole äidinkielen voittanutta =)

Walhalla

München vähän korkeammalta katsottuna

Jaanan lähdettyä maanantai-aamuna, pakkasin pikaiseen kapsäkkini ja suuntasin itse iltapäivästä lentokentälle. Suunnaksi oli noin viikkoa aiemmin valikoitunut Barcelona. Kaupunkiin saavuin yhdentoista kieppeillä ja kahdentoista pintaan koitin soitella hostellini ovisummeria suomalaisen päättäväisyyden ryhdittämänä (hostellissa ei ollut 24h-vastaanottoa, vaan sinne tuli ilmoittaa milloin lento saapui Barcelonaan, niin joku tietäisi olla vastassa). Kukaan ei kuitenkaan tullut avaamaan ovea. Siinä vaiheessa kysyin itseltäni kenen idea oli a) lähteä yksin reissuun ja b) valita juuri tuo kyseinen hostelli (okei, halpahan se oli...). Päätin kuitenkin pitää koviksen maineeni ja tuumasin, että tämä lystihän ei moiseen saa kaatua. Niinpä hiimailin samaista katua takaisin ja piipahdin ihastelemassa rantaa. Hieman turhautuneena päätin marssia vielä kerran hostellille je tarvittaessa pitää espanjalaiseen tyyliin hieman kovaäänisempää metakkaa - mikäli tarve vaatii. Matkalla hostellille avukseni tarjoutui kuitenkin mukava nuori mies, joka tarkisti vielä hostellini osoitteen ja sanoi lähtevänsä mukaan katsomaan pääsenkö sisälle majapaikkaani. Hostellin ulkopuolella seisoskeli kuitenkin jo vahtimestari joka odotteli matkalaista. Kiitin avuliasta juippia ja pääsin lopultakin kirjautumaan hostelliin. Ja nukkumaan!

Aamulla olin valmis Barcelonan seikkailuihin. Herkullisen brunssin jälkeen lähdin tutkimaan paikkoja. Puistoissa ja kaupungilla kiertelyssä menikin mukavasti koko päivä ja sääkin suosi lomalaista. Saatoin ottaa pari kuvaa palmuista sen päivän aikana (ne kun nyt vaan sattuvat olemaan suomalaisturistille yksi lomamatkan symboli). Illalla herkuttelin espanjalaisilla tapaksilla ja käväisin läheisessä metallihenkisessä baarissa, jossa pyöri jukeboxin typpisesti musiikkivideoita. Kotimatkalla edellisenä iltana avuksi tarjoutunut tyyppi sattui olemaan taasen liikkeellä ja kyseli turistin päivän kuulumiset. Samalla sain seuraavalle päivälle oppaan, jolloin käytiin katsastamassa läheinen ranta, keskustan meininkejä, sekä Hard Rock Cafe.

Torstaina vietinkin viimeistä päivää Barcelonassa. Päätin että en voi lähteä kaupungista näkemättä Sagrada Familiaa, joten kävin vilkaisemassa tätä kyseistä ei-koskaan-valmista-kirkkoa, joskin vain ulkoapäin. Komea pytinkihän se on, jos se joskus valmistuu... Sieltä suuntasin olympiastadionille taidemuseon kautta. Minä epätaiteellinen henkilö ihastelin tätäkin rakennusta vain ulkoapäin. Olympiastadion olikin sitten enemmän meikäläisen heiniä - siellä seisoskelin hyvän tovin. Illalla nautiskelinkin sitten viimeiset tapakset Barcelonassa.

Perjantaina suuntasin aamusta Converseni kohti lentokenttää, suuntana Lyon, jossa oli tarkoitukseni viettää loppuloma maanantai-iltapäivään asti vaihtarikaverini Fabiennen luona. Illalla menimme Fabiennen ja toisen ranskalaisen vaihtarikaverini Eldinan kanssa ulos syömään ja juhlistamaan allekirjoittaneen vanhenemista. Kyllä synttäripäivää kelpasi herkullisella lohipastalla juhlistaakin! Lyonissa kiertelimme kauniissa vanhassa kaupungissa, parissa puistossa, viihtyisässä kauppakeskuksessa ja sunnuntaina leivottiin Fabiennen kanssa korvapuusteja. Ne aiheuttavat edelleenkin ihastusta Suomen rajojen ulkopuolella - voitto kotiin!

Nyt on saavuttu takaisin Regensburgiin ja melkein kaikki kämppiksetkin ovat kotiutuneet. Pieni flunssanpoikanen meinaa vaivata, mutta eiköhän ulkona vallitseva auringonpaisteella kyllästetty ilma tee tehtävänsä - kohta huippukunnossa ja valmiina nauttimaan etelän keväästä =)