Sama kokemus toistui eilisellä retkellä. Lähdimme puoli kahdeksan maissa rautatieasemalta bussilla kohti Kelheimia. Siellä kapusimme korkean mäen päälle ihastelemaan Befreiungshallea ja sieltä avautuvaa näkymää. Ainoana miinuksena oli vain se, että ilma oli turhan sumuinen täydellisten valokuvien napsimiseen. Enemmän tai vähemmän täydellisten otosten kera jatkoimme matkaa kohti Kloster Weltenburgia. Talsimme porukalla muutamia kilometrejä metsän keskellä kunnes saavuimme Tonavan varrelle. Pienellä veneellä meidät kuljetettiin sitten Weltenburgin luostariin, joka sijaitsi aivan mielettömän kauniilla paikalla niemen nokassa. Luostarissa me nääntyneet retkeilijät saimme viimeinkin ruokaa, ja lopuksi kerkesimme vilkaista pikaisesti vielä yksityiskohtaisesti koristeltua kirkkoakin (harvoin muuten näkee noin prameita urkuja!). Kelheimin keskustaan palasimmekin sitten Tonavaa pitkin pienellä risteilypaatilla. Siinä vaiheessa porukka alkoi olla jo väsähtäneen näköistä ja veikkaanpa että aika moni otti pienet tirsat kämpille päästyään.
Aiemmin viikolla pääsimme tutustumaan läheiseen panimoon. Vahvasti baijerin murteeseen kallistuvan omistajan "kirjakielisestä" puheesta sai yllättävän hyvin selvää, joskin alan sanasto ei ole meikäläisellä ainakaan mitenkään viimeisen päälle hallussa. Ja todettakoon, että massatuotanto on aina massatuotantoa. Ei paikallisten panimoiden olutta voi verrata suomalaisiin Koffeihin ja Karjaloihin alkuunkaan. Saakohan niistä puhua edes samana päivänä?
Nyt pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa kasaamaan esitelmämateriaalia. Ensi viikolla pitäisi puhua sisusta, saunasta ja salmiakista 20 minuuttia. Saksaksi, natürlich. Vai pitäisikö sanoa freilich, niinkuin baijerilaiset. Esitelmän, skypen ja löhöilyn merkeissä taitaa mennä tämä päivä. Paitsi jos vettä ei tule pientä tihkusadetta enempää, niin voisi taas käydä nauttimassa Regensburgin maisemista jalan.
 |
| Befreiungshalle |
 |
| Kloster Weltenburg |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti