Huikeit idiksii, loppurutistusta ja syvällisiä pohdintoja

Kouluhommat on MELKEIN paketissa. Suurimmat stressinaiheuttajat itse asiassa on jo selätetty (hyväminä!). Yksi leffa-arvostelu, kielioppikurssin online-koe plus kyseiseen kurssiin liittyvä "projektityö" pitäisi vielä takoa, mutta jotenkin "oikeiden" kokeiden päättyminen aiheutti jättimäisen huokauksen tänään siinä ennen kahta kun viimeinen luentoihin pohjautuva koe oli takanapäin. Kouluhommat huitelee viimeisiään, tosin niin tekee myös koko vaihtovuosi. Ja edelleen tunnelmat vaihtelevat mielentilasta ja väsymyksen tasosta riippuen "ihanaa, Suomi" -olotiloista "en-ehkä-sittenkään-oo-valmis-kotiin" -ajatuksiin.  

Viime viikonloppu Freiburgissa tamperelaisten opiskelutovereiden seurassa tuli kyllä hyvään saumaan - näki vanhoja kavereita (joita on kerennyt jo tulla pikkaisen ikävä) ja sai pienen huilitauon ennen viimeistä luentoviikkoa. Jaksaa vielä nauttia Regensburgissa olemisestakin. Viikonlopun ohjelmassa oli kaupunkikierrosta, Weinfestiä, hyvässä porukassa hengailua, huikeit idiksii(?) ja jalkapalloseurantaa - asiat vois olla huonomminkin! Pääsin samalla hetkeksi pois Regensburgin maisemista, Freiburgin söpöydestä nauttimaan. Tosin Baijerista poissa oleminen tuntui oudolta (kukaan ei tervehtinyt sanomalla "Servus"!!)...sitä se vuosi täällä teettää. Itse voisin kai ajatustapani puolesta olla jo puolittain baijerilainen - huomasin nimittäin nyökytteleväni naureskellen tässä eräänä päivänä kun baijerilainen kämppikseni Chris totesi Saksan olevan osa Baijeria. Kai syntyperäisen pohjalaisen (keski-pohjalaisen. tää on tarkkaa settiä nyt!) on jotenkin helppo samaistua vahvaan, kotiseutuun sidoksissa olevaan identiteettiin. Pohjalainen, baijerilainen...mitä näitä nyt on.

Viime päivät kun on päntännyt väsyneenä kokeisiin, on päällimmäisenä ajatuksena ollut tuleva loma ja Rooman reissu. Ja muutenkin on vielä paljon asioita, joita odottaa - kuten vaikkapa tuleva jalkapallon MM-finaali sunnuntaina! Se on ainakin satavarmaa, että tulevat viikot sujahtaa talla pohjassa ohi. Tästä blogin naputtelustakin pitäisi kohta siirtyä elokuva-arvostelun kirjoittamiseen. Päädyin tänään itse asiassa katsomaan uuden elokuvan, sillä en todellakaan keksinyt elokuvakurssilla katsotuista elokuvista mitään järkevää sanottavaa, saati aihetta esseeksi asti (edes lyhyeen sellaiseen). Katsomani elokuva "Knockin' on Heaven's Door" sai aikaan myös pakottavan tarpeen päivittää leijailevat ajatukset blogiin. 

Tämä saksalainen Road movie (jossa toista pääosaa esittää ultrasuperhyvännäkönen Til Schweiger) käsitteli aina ajankohtaisia teemoja - elämää, kuolemaa, ystävyyttä. Välillä hullunhauskaksi äitynyt toimintakomedian ja draaman sekoitus rauhoittui liikuttavaksi, sanomaa sisältäväksi elokuvaksi. Tässä on selvästi kyseessä esikuva Menolippu Mombasaan -leffalle. Tosin tämä saksalainen versio on huomattavasti parempi, kuten olettaa sopii. Elokuvassa kaksi kaverusta, Martin ja Rudi (joista toisella on aivokasvain ja toisella luusyöpä), joutuvat sairaalassa samaan huoneeseen, päätyvät Tequila-pullon tuhottuaan varastamaan rikollisille kuuluvan Mercedeksen ja suuntaavat kohti merta, sillä Rudi ei ole eläissään nähnyt merta. 
Monen mielestä "carpe diem"- ja "elämästä täytyy ottaa kaikki irti" -kliseet ovat leffoissakin jo moneen kertaan puhkihinkattuja, mutta tämä Bob Dylanin tekemän biisin mukaan nimetty leffa otti aiheen käsittelyyn tavalla joka ei ärsyttänyt, vaan pysäytti hetkeksi. Oli kyllä tervetullut leffakokemus - mielelläni alan tästä arvosteluakin kirjoittamaan. Ja on noita "elä täysillä" -leffoja ihan hyvä joskus katsellakin (heikompiakin sellaisia) ettei totuus unohdu - nimittäin se, että niitä listalla olevia asioita pitää alkaa toteuttaa ennen kuin on liian myöhäistä. Tajusin myös että heinäkuun lopussa omalta listalta voi jo ruksia muutaman asian tehdyksi - se pisti hymyilyttämään. 
Loppuun vielä kyseisen elokuvan traileri (juu kamalaa, englanniksi dubattu, mutta pääsevät myös ei-saksaa-taitavat kuvioon sisälle).