Leijonien haparoivista otteista huolimatta kaikki Suomen matsit on tullut katsottua täällä Saksassa. Kämppiksetkin ovat jopa pari kertaa kyselleet miten Suomi on kiekkokarkeloissa pärjännyt (kohteliasta porukkaa). Kerkesin kaksi erää seurata myös Sveitsi-Latvia -peliä, joka Suomen onneksi päättyi Sveitsin voittoon. Näkemäni perusteella Latvialla painoi eilinen peli vielä kintereissä - sen verran paremmalta näytti Sveitsin peli varsinkin ensimmäisessä erässä. Eli joudun kuin joudunkin torstaina kiiruhtamaan luennon jälkeen kämpille ja virittämään kisakatsomon kuntoon Suomi-Kanada -peliä varten. Jos Suomen edellistä peliä tarkastelee, niin moisella rusettiluistelulla on odotettavissa rumia lukemia. Jotain radikaalia on Suomen pelissä tapahduttava, että loru jatkuu välieriin asti. Tosin onhan sitä kummallisempiakin taruja jääkiekkohistoriassa nähty...Pahin katastrofikin on nyt vältetty varmistamalla (kiitos Sveitsi) jatkopaikka, että paineita ei ainakaan pitäisi olla. Maanantai-illan humppailuista oli kyllä yritys niin kaukana, että selkäpiitä alkoi karmia. Mitä Suomi-kiekolle on tapahtumassa?! Mutta todettakoon näin positiivis-väritteisesti, että jos torstaina luvassa on kunnon kiekko-ottelu (kävi miten kävi) eikä mitään rusettiluistelua, voin olla jokseenkin tyytyväinen tämän vuoden MM-karkeloihin ja varsin kokemattoman Leijonamiehistön suorituksiin.
Kokemattomuus on kyllä heijastunut Leijonien pelissä useamman kerran. Ratkaisevissa virheissä ja silloin kun ratkaisuja pitäisi tehdä. Huolimattomia syöttöjä, huolimattomia haltuunottoja, huolimatonta puolustamista ja huolimattomasti pelattuja maalipaikkoja. Laukaukset viuhuvat metritolkulla maalin ohi tai osuvat lähimpään Hjalmarssoniin, Stapletoniin tai kenties Zaripoviin. Ratkaisevalla hetkellä, avoimessa maalipaikassa tulee täydellinen jäätyminen ja silloin tarvittaisiin todella sitä Jori Lehteränkin kaipaamaa pizzalapiota, jotta pelkältä pölyjen pyyhkimiseltä vältyttäisiin. Tämänvuotisesta kokemattomasta joukkueesta ei tahdo löytyä ratkaisijoita - selänteet, koivut, peltoset, filppulat ja granlundit eivät ole käytettävissä. Nyt olisi sankarin viittaa tarjolla, mutta nähtäväksi jää kelpaako moinen kaapu kenellekään. Toivoa sopii että johtavat pelaajat heräisivät lopultakin tähän turnaukseen - parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai miten se menee.
Tässä eräänä päivänä kulutin MM-kaksiviikkoiselle tyypilliseen tapaan aikaani surffailemalla Internetin ja erityisesti Youtuben ihmeellisessä maailmassa. Ruudulla alkoi vilistä vuoden 1998 Naganon olympialaisia ja vuoden -99 MM-kisoja. Ensimmäisiä jääkiekon arvokisoja, joista on jäänyt silloin ala-asteen ensimmäisillä luokilla olevan tyttösen mieleen kaikenlaista (eikä vähiten huippuhyökkääjä nimeltä Teemu Selänne) - Pavel Buren viisi häkkiä Suomea vastaan, Selänteen maalit Ruotsia vastaan, voitettu olympiapronssi, Karalahden tasoitusmaali kaksi sekuntia ennen pelin päättymistä, Tuomaisen ratkaiseva jatkoaika-maali Ruotsia vastaan välierässä, finaalin jatkoaika-tappio Tsekille, sekä tietenkin kaiken kruununa Mertarannan hehkutukset. NHL:ssä viimeisen ottelunsa viime viikolla pelannut Selänne vilahti katselemissani videoissa useamman kerran. Kyllä sitä meilläkin osataan komeita maaleja värkätä! Vastaavaa maalintekijää Suomi-kiekossa tosin tuskin koskaan enää tulee olemaan - niin paljon ja niin huikeita maaleja Teemu on uransa aikana tehnyt. Jospa sitä koittaisi nyt kumminkin palata tähän päivään, olla positiivinen ja koittaa uskoa siihen että Suomi-kiekko elää ja voi hyvin, vaikka lapsuusvuosistani asti kuvioissa mukana olleet pelaajat lopettavat pelihommat (saatiinhan me se "poika" kotiin vuonna 2011 - ilman kokenutta kaartia). Monta tiiviisti seurattua kiekkoturnausta on siis takanapäin ja monta vielä luvassa - ratkaisijoiden on vaan pakko joskus vaihtua. Eli nyt vain uusia ratkaisijoita odotellessa...josko vaikka joku sellainen putkahtaisi yllättäen torstaina esiin. Aina sitä voi ainakin toivoa.
Enpä tiedä miten inspiroiduin yhtäkkiä yllättäen näin puolenyön jälkeen naputtelemaan kiekko-mietteitäni tänne vaihtoblogiin (aamulla vieläpä aikainen herätys)...johtuu ehkä siitä että kukaan ei täällä tajuaisi, vaikka jauhaisin Naganosta tai "kauniista" maaleista tuntitolkulla. Niinpä päätin suoltaa osan pakonomaisesta urheilujauhamisestani tänne. Olkaa hyvä ja anteeksi :D
Loppuun pieni linkki liittyen "lapsuusmuisteloihini".
Suomi-Ruotsi 1998, Nagano
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti